Olet tässä:

Etusivu Mietittävää Ohiko kuljet?
Ohiko kuljet?
Written by Administrator   
Tuesday, 01 July 2008 03:00
Ei siitä ole montaakaan vuotta kun viisi pitkätukkaa, Tatsi, Sami, Pasi, Kalle ja Hannu kokoontuivat Olokolossa olevalle bändikämpille treemaan kappaleita ensimmäistä demokasettia varten. Haaste oli uusi ja jännittävä, sillä kenelläkään bändistä ollut aikaisempaa studiokokemusta. Kappaleiden suhteen oltiin kuitenkin omavaraisia, sillä uusia kappaleita syntyi enemmän, kuin niitä kerittiin treenaamaan.

Kasetille (Rain-01) löysi tiensä kuusi uutta kappaletta. Joista kaksi soitettiin Missio Ikaalisissa helmikuussa 1990, samalla uunituoreen kasetin julkaisua juhlistaen. Toinen uusi esitetty laulu oli Tatsin tekemä ”Ohiko kuljet”, jossa kappaleen viiteen tehosointuun oli rakennettu vetoomus sydäntä koskettavan uskon huomaamisesta.

”Etkö usko, ellet näe? Ohiko kuljet viheltäen,
kun joku kertoo sulle Jumalasta, Pelastajasta”

Tämä 17 vuotiaan Tatsin tekemä kappale oli itselleni tärkeä virstanpylväs vanhan Rainin taipaleelta. Siinä kiteytyi se nuoruuden rehellisyys ja aitous, jonka tuolta ajalta elävästi muistan. Uskonasioista kertominen ei tuolloinkaan ollut mitenkään erityisen helppoa. Etenkin kun konserttien kuulijakunta koostui tutuista oman koulun oppilaista.

”Jumala auta ihmistä, ettei hän hulluutensa vuoksi tuhoutuisi.
Jumala auta minua, että voisin totuuden sinusta muille kertoa”.

The Rain on ensi vuonna juhlistamassa 20- vuotista taivaltaan. Sen merkeissä katsellaan välillä myös taaksepäin. Maata Näkyvissä –festareiden kävijät saivat muistuman menneestä, sillä festareilla esitetty ”Ohiko kuljet” oli uudelleen sovitettu ja muokattu versio The Rainin ensimmäisen kasetin kappaleista ”Sade saapuu” ja ”Ohiko kuljet”.

Siunausta elämääsi!
t Hannu
 
the rain_contrast1.jpg

The Rain is also in MySpace!