|
Written by moderaattori
|
|
Monday, 21 November 2011 16:49 |
|

The Rain esiintyi 2 vuoden tauon jälkeen Maata Näkyvissä Festareilla. Kiitämme mahtavaa yleisöä, joka jaksoi olla täysillä mukana vielä festareiden päätöskonsertissakin. Keikkatauon jälkeen Maata Näkyvissä Festarit oli mahtava paikka päästä esiintymään ja kohtaamaan kuulijoita. Näimme vuosien takaa kavereiksi tulleita “faneja” ja kohtasimme paljon aivan uusia mahtavia ihmisiä. Myös MNF-organisaatio otti meidät erittäin lämpimästi vastaan. Kiitos teille kaikille!
Festareilla bändin soittajat joutuivat useasti vastaamaan kysymykseen “Miksi The Rain tekee nyt comebackin?”. The Rain ei tee comebackiä, sillä bändi ei ole missään vaiheessa lopettanut olemassaoloaan tai keikkailua. Kahden vuoden ajan The Rain on ollut keikkatauolla hevilavoilta, mutta samalla soittanut muutaman puoliakustisen keikan. Vuodeksi 2012 on luvassa tuttua raskasta melodista rokkia muutaman tapahtumakeikan myötä.
Maata Näkyvissä Festareilla moni kannusti The Rainia jatkamaan vanhaan malliin ja vakuutti, että bändillä on oma paikkansa tämän hetkisessä suomalaisessa gospel-genressä. Vanhaan malliin jatkaminen ei sellaisenaan tunnu kuitenkaan kovin houkuttelevalta, sillä bändi haluaa edelleen uudistua, kehittyä ja luoda uutta. Tuntui hienolta kuulla ja huomata, että The Rainilla on tilausta.Tauon aikana opittiin, että akustinen musiikki ei ole sitä, mitä bändi tekisi mieluiten. Huomattiin myös, että uuden musiikin tekeminen kiinnostaa kaikkia soittajia. Itse asiassa osa kuulijoista kyselikin toiveikkaasti, että olisiko uutta materiaalia tiedossa ja tälläiset toiveet innostavat soittajia. Kevään 2012 aikana bändi kokoontuu “tyhjän pöydän” ääreen ja lähtee etsimään uutta musiikkia. The Rain etsii samalla Jumalan tahdon mukaista tapaa sovittaa musiikin tekeminen, perhe ja “oikeat” työt.
Kiitos kuulijoille, festareille ja kaikille bändin puolesta rukoileville. |
|
|
Written by moderaattori
|
|
Wednesday, 16 November 2011 15:15 |
|

The Rain soitti Ikaalisissa kaksi konserttia torstaina 10.11. Nyt ollaan valmiita täräyttämään setti myös Maata Näkyvissä Festareilla. Ikaalisissa tilaaja oli innoissaan The Rainin konserteista ja koki saaneensa sen, mitä oli tilannutkin. Seurakunnan nuorisotyö ehkä otti pienen riskin tilatessaan bändin suoraan tauolta, mutta sekä iltapäivän koulukonsertti että vapaapääsyinen iltakonsertti onnistuivat.
|
|
Read more...
|
|
Samista Gospellinjan opettaja! |
|
Written by Administrator
|
|
Tuesday, 19 July 2011 15:01 |
Gospel-musiikki työllistää Samia jatkossa myös opettamisen muodossa. Mies ottaa vastaan Karkun evankelisen opiston Gospellinjan opettajan tehtävät elokuussa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia uusia ulottuvuuksia Samin uusi tehtävä tuo The Rainin toimintaan. MAINOS by Sami: Mitä teet keväällä? Pidätkö välivuotta opiskelujen välissä? Tule Karkkuun ja vietä unohtumaton kevät kanssamme Gospellinjalla 9.1.2012-9.6.2012! Tai osallistu Gosplelinjan ilta-/viikonloppukurssille - ks. www.keokarkku.fi
Gospellinja on passisi backstagelle, portaasi esiintymislavalle, henkäyksesi mikrofoniin, syliotteesi PA-kaappiin, sukelluksesi studioon, uskaltautumisesi keikkabussiin, runokynäsi terotin, sävelkorvasi viritin, soittotaitosi kehitin, uskonelämäsi vahvistin, ystävyyden tahdistin… ja paljon, paljon muuta! Jos siis gospel-musiikki on lähellä sydäntäsi ja tahtoisit päästä itsekin sitä toteuttamaan, tule Karkkuun! Gospellinja on perustettu juuri kaltaisiasi nuoria varten – pääset konkreettisesti kokemaan ja kokeilemaan asioita, joista tähän mennessä olet ehkä vain haaveillut. Pääset myös nauttimaan keikkalavoilta tuttujen, alan tunnettujen tekijöiden sekä muiden musiikin ja hengellisen työn ammattilaisten tarjoamasta opetuksesta. Ja tietysti pääset soittamaan ja laulamaan joka päivä – bändissä tai trubana – rokkaillen tai rauhoittuen. Kiinnostuitko Gospellinjasta? Lisätietoja sekä hakemuslomake osoitteessa www.keokarkku.fi tai kysy lisää osoitteesta
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
puh 03 5134 151. |
|
|
|
|
<< Start < Prev 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Next > End >>
|
|
Page 1 of 11 |