Olet tässä:

Etusivu
The Rain kiittää!
Written by moderaattori   
Monday, 16 March 2015 14:37

TheRainKiitos3

Raskasta rokkia soittava The Rain aloitti keikkailun vuonna 1988. Viimeinen keikka soitettiin Ikaalisissa 15.3.2015. Neljä albumia ja useat muut julkaisut heijastavat muusikoiden kristillistä elämänkatsomusta. Keikoilla kuulijoille haluttiin kertoa soittajille merkittävimmistä asioista; uskosta Jumalan poikaan Jeesukseen, rakastavasta ja uhrautuvasta Jumalasta sekä tavallisten ihmisten yhteydestä Jumalan edessä. The Rain esiintyi 27 vuoden ajan tuputtamatta asiaansa ja korottamatta itseään. Livenä bändi oli RrrocK - huippusoundeilla ja isoilla valoilla.

Bändiä on kiitetty paitsi musiikista ja teksteistä, niin myös ihmisten kohtaamisesta esiintymislavan ulkopuolella. The Rain haluaa puolestaan kiittää kuulijoita, tukijoita, perheitä, keikkatilaajia ja kymmeniä muusikoita sekä ammattilaisia, jotka ovat kulkeneet bändin kanssa samaan suuntaan. Suurin kiitos sinulle, Pyhä Jumala.

The Rainin tarina on koottu kirjaksi ja tuplakokoelma -CD:ksi. Keikkailu päättyi, mutta tallennettu musiikki jatkaa omaa elämäänsä ja bändin asian kertomista. Katso myös Facebook-sivut.

TheRainKirjaTupla



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
The Rain - Päätöskiertue
Written by moderaattori   
Sunday, 01 March 2015 21:37

2015fb-cover_keikat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

On aika lopettaa. Tervetuloa vielä kerran kokemaan The Rain!

26 vuotta on pitkä aika elämässä. Bändi-ikänä se on valtava. The Rain on esiintynyt satoja ja satoja kertoja. Kuulijamme lasketaan sadoissa tuhansissa. Mitä sitten?

The Rain on gospelbändi, joka haluaa kertoa Raamattuun perustuvasta vaihtoehdosta elämän tarkoitukseksi. Joku rakastaa sua niin, että sydämeen sattuu. Joskus The Rain onnistuu paremmin, joskus heikommin tehtävässään. Se, mikä bändin musiikissa puhuttelee ja toimii, tulee Jumalalta. Se, mikä tökkii ja on epäselvää, on meistä soittajista itsestämme. The Rain on etsinyt, tutkinut, löytänyt ja kokenut. Ja niin on moni kuulijamme meidän kanssamme. Aikamme ei ole mennyt hukkaan.

Edelleen bändin soittajilla on intoa tehdä musiikkia ja käyttää lahjoja - uusilla tavoilla.

Kiitos ja anteeksi.

Facebookissa ajantasaisin tieto!

 
Kirja ja Tupla-Kokoelma
Written by moderaattori   
Tuesday, 10 February 2015 00:00

final-cover_julkaisut

 
<< Start < Prev 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Next > End >>

Page 1 of 13
96.jpg

The Rain is also in MySpace!